|
Ilona on oikea ilopilleri ja on osoittautunut erittäin halukkaaksi touhuamaan erinäisiä juttuja ja harrastuksia.
Kuten muutkin lauman koirat, niin myös Ilona on mukava menossa ja ollaankin kokeiltu Ilonan kanssa näyttelyitä,
tokoa, agilityä ja jälkeä. Ilona on vasta nuori, ja varmasti keksimme vielä monenlaista tekemistä.
|
Kuvat: Maria Salokanto
|
Ilonan kanssa ollaan pienestä pitäen tehty erilaisia tottelevaisuuskoulutus juttuja. Pääpaino on aina ollut leikissä ja
sitten pienten perus juttujan kautta ollaan jatkettu ja ylläpidetty.
Ilona on ihanan iloinen ja tarmokas, mutta näissä asioissa hieman malttamaton ja vilkas. Eli on pitänyt tietysti edetä
rauhassa ja näyttää Ilonalle kunnolla pienin pienin askelin asiat.
Iän myötä on edistytty ja varsinkin vuonna 2009 kun pääsimme myös eri kouluttajien koulutuksiin,
tuli paljon hyviä vinkkejä. Ilonan kanssa on ilo harrastaa ja odotan innolla koska pääsemme paremmin tähän lajiin.
Clicker training on myös tuttu ja olemme sitä käyttäneet onnistuneesti.
Käydyt kurssit
» Aloittelevat (springerileiri) 2008
» Naksutinkurssi 2008
|
» Peruskurssi 2009
|
Ilona pääsi ensimmäisenä springeri leirillä alkeis ryhmään, jossa opeteltiin esteitä ja tyttö osoittautui oikeaksi agility taituriksi.
Ilonan rakastaa agilityä ja sen mielestä kaikki mitä tehtiin oli niin hauskaa ja mukavaa, eikä pelännyt esteitä, vaan suoritti oikeastaan
kaikkia todella innolla ja rohkeasti. Olin todella yllättynyt, koska aikaisemmin ei esteitä ollut Ilona nähnyt.
Ilonan kanssa aloitettiin keväällä 2009 alkeiskurssi, mutta erinäisistä syistä + juoksu ja pentu suunnitelmat haittasivat säännöllistä treeniä. Mukavasti on kuitenkin mennyt ja toivottavasti pääsemme tulevaisuudessa paremmin lajin pariin.
Käydyt kurssit
» Alkeisryhmä (springerileiri) 2008
» Alkeiskurssi 2009
|
» Jatkoryhmä (springerileiri) 2009
|
Oikea ja vasen kuva: Sanna Kavén, Keskimmäinen: Taija Kaleva
|
Ilona tulee käymään tilanteiden mukaan myös näyttelyissä. Tähän mennessä pikkuinen on esiintynyt vain pentuluokassa, mutta on silti jo kerennyt
hurmaamaan tuomareita. Tuloksia mm. 4xKP, 2xROP-pentu ja 2xVSP-pentu.
Pienellä treenauksella Ilona on nykyään ihan mukava esitettävä, seisoo kauniisti ja liikkuu ihanalla pitkällä askeleella.
Nykyisellä asuinalueellamme on loistavat jälki mahdollisuudet, niin treenailla, kuin kisailla.
Aluksi Ilonan kanssa harjoiteltiin taipumuskoetta, kun Ilona pääsi vauhtiin kaikki tuntuu menevän hienosti,
taipumuskokeen Ilona läpäisi syksyllä 2009. Olemme tehneet jo harjoitus jälkiä ja tarkoituksena olisi jatkaa harjoittelua lisää ja kokeilla muutamia kokeita.
Ilona rakastaa leikkimistä ja sinkoilemistä ympäriinsä, varsinkin Indi ja Ilona ovat oikea vauhti kaksikko!
Match Show kuuluu satunnaisiin harrastuksiimme, jossa käymme harjoittelemassa esiintymistä ja pitämässä hauskaa.
Koiratanssi temppuja olisi myös Ilonalle jossain vaiheessa tarkoitus opettaa.
Kaverikoiratoiminta on suunnitelmissa, kunhan Ilona kasvaa aikuiseksi ja saa hieman elämän kokemusta.
| |