|
| 19.12.2007 Hyvää Joulua kaikille! |
Me tytöt lähdemme joulua viettämään reissuun, mummolaan ja palaillaan sitten aaton jälkeen nauttimaan uudesta vuodesta ja uusista kujeista. Myös uusi ulkoasu on kovaa vauhtia valmistumassa.
Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille tutuille, ystäville,
sisaruksille, kasvattajille ja sivuilla vieraileille!
| 14.12.2007 Joulukuulumisia! |
Joku aika sitten satoi ihana ensilumi, mutta ei aikaakaan kun sekin hävisi. Tässä siis odotellaan lumentuloa ja joululoman tuloa innolla :) Rakastan talvista
maisemaa ja lumen narskuntaa lenkillä.
Pään vaivaa tuo tämä pimeys täällä metsän keskellä. Intoa olisi touhuta Adan kanssa ja kehittyä Indin kanssa, mutta tähän aikaa vuodesta jos meinaa jotain nähdä se pitäisi tehdä sisällä. Lenkkeilyn lisäksi ollaan siis kotona yritetty tokoilla ja puuhastella, mutta tänään pimeyden keskellä totesin, että vaikka ulkona on pimeää niin pidetään tässä sisällä yllä niitä jo opittuja taitoja ja kun uusi vuosi vaihtuu niin odotellaan päivän pidentymistä.
Joulun tulemme viettämään Turussa, mutta sitä ennen vielä tulee päivityksiä :)
Ps. meinasin myös, että näin pimeän aikaan voisi keskittyä molempien koirian kanssa leikkimiseen, yhdessäolemiseen ja kehittää entistä enemmän sitä suhdetta ja tiimi henkeä.
| 24.11.2007 Indi mätsärin sininen pentujen toinen |
Indi (Ar'tfulfox's Heart'n Soul) oli tänään Kangasniemen kennelkerhon pikkujoulu match showssa tepastelemassa. Minä itse olin myös hommissa mätsärissä ja yritin vähän jelppiä kisapaikalla tavalla tai toisella.
Kun oltiin alku touhotuksesta päästy, rupesi Indikin rauhoittumaan ja oli koko päivän hienosti :) Indi seisoi yllättävän hyvin, vaikka taustalla ei ollut apujoukkoja, vaan seisotin itsekseni sitä. Kehässä juokseminenkin rupesi menemään välillä todella hienosti, muutamian
kenguru loikkien jälkeen. Hyvä Indi!
Lopuksi Indi oli mätsärissä hienosti sinisten pentujen 2 ja saatiin pientä kotiin viemistäkin.
| 19.11.2007 Kasvattajan peruskurssi |
Olen taas hieman viisaampi, eli tänään läpäisin Kasvattajan peruskurssin onnistuneesti.
| 18.11.2007 Ada Jyväskylän KV näyttelyssä |
Ada (Engwell's Suzy Quattro) oli tänään "maskottina" Jyväskylän KV näyttelyssä ja olikin koko päivän todella kiltisti, kun sai olla yksin keskipisteenä.
Kehäesiintyminen oli tuttua ja turvallista, ehkä saisi esiintyä pirteämmin. Arvostelu oli kuitenkin hyvä ja Ada hurmasi parhailla puolillaan, Adan suuri koko oli kuitenkin
Suomalaisen mielestä tänään hieman raskas ja Ada sai hienosti EH, sekä sijoittui AVO luokassa 4.sijalle.
Päivä oli mukava, tuli myös kotiin viemisiä ja Indille tuliaisia. Päivän aikana sain myös iloisia uutisia, jotka vielä pysyvät salaisuutena ;)
PS. Indistä (Ar'tfulfox's Heart'n Soul) on arkistoissa upeita kuvia, yritän saada aikaiseksi tehdä gallerian.
| 3.11.2007 Indi mätsärin sinisten pentujen 4.sija |
Indi (Ar'tfulfox's Heart'n Soul) teki tänään pentutapaamisen päätteeksi ensiesiintymisensä epävirallisessa match showssa. Vaikka esiintymistä pitää vielä treenata, meni kehässä yllättävän hyvin tai ainakin kohtuullisesti. Indi juoksi ihan nätisti, vaikka kovin nopeita askelia pitkällä hihnalla ei vielä uskaltanut ottaa.
Seisominenkin rupesi lopussa sujumaan paremmin, kiitos "cheerleaderit" kehän reunalla ;)
Indi esitti itsensä hienosti päivän sinisten pentujen 4.sijalle ja saatiin kotiin viemisiäkin.
| 3.11.2007 Indin pentutapaaminen |
Tänään oli Indin (Ar'tfulfox's Heart'n Soul) pentutapaaminen, hauhau hallilla, Pieksämäellä. Mukana olivat tietysti molemmat kasvattajat, sekä 3 muuta pentua H-pentueesta (Nasta, Kiia & Indi) ja 2 belgiä G-pentueesta.
Muun oleilun, ohjelman, kävelyn, hyvän ruoan ja valokuvauksen lisäksi oli hallissa hieman asiaa käsiteltävyydestä, näyttelyasiaa ja tokopuoltakin. Tietysti saatiin paljon teoria tietoa, kokemuksia ja neuvoja, mutta otettiin muutamia käytännön juttuja tokosta (katsekontaktia yms.).
Kiitos todella mukavasta päivästä kaikille!
| 17.10.2007 Ada, Indi ja uusi "vahvistus" |
Indi (Ar'tfulfox's Heart'n Soul) on kotiutunut viikon aikana yllättävän hyvin, lukuun ottamatta muutamia ilopissoja ja tempauksia. Ada muistaa kyllä vielä muistuttaa sisällä, että ei parane ruveta vielä liian tuttavalliseksi, mutta ulkona ollaan aivan kaveria.
Ensimmäinen viikko on mennyt Indin kanssa lähinnä tutustuen, leikkien ja oleillen, sekä totutellen uuteen kotiin. Siinä sivussa on sitten leikinomaisesti otettu katsekontaktia, sivulla istumisia, istumisia, maahanmenoja ja leikitty.
Uutena "vahvituksena" emäntä sai aivan ensimmäinen ikioman auton, eli nyt pihassa komeilee hopeanhohtoinen tummansininen farmari <3 ja koirillekin tilaa.
| 12.10.2007 Muutoksia tulossa |
Uuden vahvistuksen johdosta, Springeri.com saa uusia tuulia ja siitä tulee muodostumaan lähiviikkojen aikana sen mukainen, sisällöltään ja rakenteeltaan :)
| 12.10.2007 Hän on täällä! |
Hän on täällä! Tervetuloa tiimimme uusin jäsen, belgianpaimenkoira, tervueren Indi (Ar'tfulfox's Heart'n Soul) !
| 6.10.2007 Sivuille uusi ulkoasu |
Springeri.com sai tänään uuden ulkoasun, lähinnä siksi, että kaipasin muutoksen lisäksi pientä parantelua sisällön kanssa. Pyrin kokoajan tekemään sivuista helpommat ja selkeämmät, mutta runsaan sisällön vuoksi se vaatii runsaasti aikaa ja ideoita. Muutoksia on luvassa varmasti vieläkin, mutta nämä nyt tässä syksyn kunniaksi.
Adan galleria on viimein uudistunut ja siitä on pyritty tekemään helpommin selattava ja latautuva. Kuvia on vielä tulossa ainakin tältä vuodelta lisää.
Huom! Korjauksia sivuille on tulossa, ainakin linkkeihin ja pieniin kuviin materiaalissa.
| 6.10.2007 Ada AVO 1/162,5 p. |
Adan (Engwell's Suzy Quattro) kanssa oltiin tänään pitkästä aikaa tokoilemassa, kisamielessä. Täytyy myöntää, että kesän hulina, stressi, Adan juoksut ja työn alkaminen, ovat ottaneet omansa ja olo on ollut varsin laiska. Yleensä viikot menevät lähes aina touhuten jotain koiran kanssa, nyt on tullut ajoittain hetkiä, jolloin jokin muu asia on vienyt tätä aikaa :( Onneksi asiat ovat muuttuneet.
Oli aivan ihana päästä kokeisiin, vaikka ilma oli kylmä, oli tunnelma hallissa mukava. Ada oli hyvin vireessä ja otti katsekontaktia minuun kokoajan päivän aikana. Muutamia haahuiluita ja pieniä parannuksia olisi tietysti voinut olla, niin minulla, kuin Adalla. Kotiin viemisiksi tuli sitten ensimmäinen AVO 1/162,p. ja 5.sija/12 koirasta (luokassa vain 5. 1 tulosta).
Nyt on sitten oikeus voittajaluokkaan! :)
| 16.9.2007 Ada luonnetestissä |
Ada (Engwell's Suzy Quattro) kävi tänään Hankasalmen kennelkerhon järjestämässä luonnetestissä Hankasalmella. Syksyisestä päivästä huolimatta, kaikki sujui mukavasti ja oli todella mielenkiintoista nähdä miten Ada reagoi. Oikeastaan Ada suoritti kaikki, juuri niin kuin ajattelinkin, eli sinänsä suuria yllätyksiä ei tullut. Lopuksi Ada sai tulokseksi 108 pistettä ja arvostelu täällä.
Joukkomme sai syyrialaishamsteri vahvistuksen, eli tervetuloa Ujo (Vivaldine's Ujo Menninkäinen). Ujoon voit tutustua Ujon omilla sivuilla. Kiitos Vivaldine's tiimille tästä ihanasta otuksesta.
Kuva: Päivi ja Taru Virtanen (Vivaldine's)
| 19.7.2007 Uusi perheenjäsen |
Tänään yksi kesyistä kissoistamme, Tiitiäinen järjesti meille yllätyksen ja pyöräytti 3 kissanpentua jo tänään. Eilen se vielä köpötteli mahapyöreänä antamatta minkäälaista merkkiä. Pentuja syntyi todennäköisesti 3 urosta ja ne tuntuvat voivan oikein hyvin.
Päivän ikäinen kissanpentu (Väinö)
| 14.7.2007 Uutuuksia tulossa |
Kesäfiilikset, sateista huolimatta ovat tuoneet uutuuksia ilmaan. Adan sivuille on tulossa uudistus, joten päivityksiä saattaa tulla väillä harvakseen. Nautimme heinäkuussa kesälomaa höystettynä agilityllä, mutta syksyllä taas meininki jatkuu, jos ei entiseen tapaan, niin vielä makeampana.
| 7.7.2007 Ada toko-sm AVO 2/143,25 p. |
Tätä päivää on odotettu pitkään, ihan vain kokemuksen takia, nimittäin Toko-SM kilpailut. Tänä vuonna kisoihin pääsimme osallistumaan joukkueen muodossa, joka oli Springerspanielit ry.n joukkue. Joukkueessa mukana olivat meidän lisäksi Iina & wss Ketsuppi (ALO), Laura & wss Rommi (AVO) ja Hanna & ess Vellu (VOI).
Lähdimme autolla Turkuun jo torstaina, sillä vietimme samalla lomaa, joka osoittautui aika työntäyteiseksi lomaksi, nimittäin pe-la-su Ruisrockissa ja sitten vielä lauantaina Toko-SM kisoissa. Onneksi saimme homman toimimaan suht. kivuttomaksi ja lauantaipäivä koittikin nopeasti. Toko-SM meni mielestäni ihan kivasti, tunnelma oli hyvä, vaikka sää oli hieman epävakaa, olisin mieluummin kyllä ottanut viileää, kuin aurinkopaistetta, joka alkoi juuri ennen meidän vuoroa :)
Joukkueporukka oli mahtava ja Adankin (Engwell's Suzy Quattro) kanssa sujui mukavasti, ottaen huomioon reissun ja kuuman ilman. Ada toimi mukavasti, pientä temppuilua oli ilmassa, mutta suurimman virheen tein minä. Kokonaisuudessaan oli oikein mukava kilpailla Adan kanssa ja tuloksena kotiin tuli AVO 2/143,25 p.
Kiitos joukkueella mukavasta päivästä, toivottavasti tämä ei ollut viimeinen.
Hanna & ess Vellu, Minä & Ada, Laura & Rommi ja Iina & Ketsuppi
Kuva: Hanna Hyypiä
| 14.6.2007 Ada tokossa AVO 2/150 p |
Oltiin Adan (Engwell's Suzy Quattro) kanssa pitkästä aikaa tokokisoissa ja olosuhteisiin nähden homma meni hienosti. Ilma oli sopiva, ei liian kuuma, mutta ei myöskään tarvinnut palella.
Ada toimi hienosti, lukuun ottamatta jotain aivan pientä, tuomari vain oli erittäin tiukka, joten pienikin ylimääräinen näkyi heti pisteissä. Tämän arvostelun merkeissä saimme kuitenkin hienosti kasaan AVO 2/150 p.. Olen aika tyytyväinen Adan työskentelyyn ja nyt treenit jatkuvat heinäkuun kisoihin ja sitten hieman kesälomaa.
| 13.6.2007 Agiliitoa viimeinkin tiedossa |
Ollaan Adan (Engwell's Suzy Quattro) kanssa aivan innoissamme, sillä maanantaina tosiaan saimme viimein tietoon, koska tuleva agiliitomme alkaisi. Viimeisestä agilitykokemuksestamme on jo ainakin se pari vuotta ja
lajia on suuri ikävä minulla, kuten myös Adalla. Kävimme Adan kanssa aikoinamme alkeis- ja jatkoryhmän, sekä viikonloppukurssin ja pienryhmässä.
Sunnuntaina olisi aikomus mennä uuden seuran agilityn jatkoryhmään, mutta sitä ennen verestimme tuntemuksia omalla pujotteluradalla. Hommasimme nimittäin 12 kpl ohuita, mutta vankkoja, puisia harjanvarsia ja ihana mieheni sitten avustuksellani viritti pihallemme mittojenmukaisen pujotteluradan, jossa on hyvä treenata. Saimme myös väliaikaisen estehyppyvirityksen treeneihin, mutta estettä pitää vielä hiota, kun on paremmat materiaalit.
| 9.6.2007 Ada Kangasniemellä PN-2 ja vara-SERT |
Ei voi sanoa muuta, kuin, että voi jukra mikä päivä. Matkasimme Adan (Engwell's Suzy Quattro) kanssa muuton kunniaksi Kangasniemen kr näyttelyyn 30 kilometrin päähän ja kyllä kannatti. Odotuksia päivältä ei ollut juurikaan, mutta saimme
nauttia lämpimästä säästä ja mukavasta seurasta springerikehässä.. kiitos uusille tuttavuuksillemme :)
Hienon päivän kruunasi Ada itse, kuumuuden väsyttämänä Ada esiintyi ensin oman luokkansa voittajaksi ja tästä vielä toiseksi parhaaksi nartuksi, saaden vara-SERT'n.
Olin aivan ymmälläni, mutta erittäin tyytyväinen. Olen nimittäin treenaillut ja viettänyt Adan kanssa paljon keväällä aikaa, samalla silmällä pitäen sen kuntoa ja turkkia. Ada on kuin eri koira, se on kiinteytynyt ja laihtunut, sekä karva on hyvässä kunnossa. Loput kertookin upea kuva, jonka saimme Marilta, kiitos!
Ada 5,5 vuotta, näyttelyn jälkeen upeasti asennossa. Kuvasta kiitos Marille!
kuva: Mari Ovaska
Siinä se on :)
| 4.6.2007 Uusi paikka ja uudet kujeet |
Kun olimme toipuneet muutosta ja sen tuomasta sähellyksestä, keskityimme hetkeksi kesän viettoon ja lämpöön. Tavaroita on vielä purkaamatta,
mutta kalenteria täyttää jo lukuinen määrä erilaisia koirajuttuja ja muita menoja.
Tänään tutustuimme ensimmäistä kertaa tulevaan harrastuspaikkaamme, Pieksämäen palveluskoirayhdistyksen omaan halliin ja kenttään. Paikka oli loistava ja ihmiset todella mukavia, mutta itse koulutus sujui kuin sirkus-show konsakaan :)
| 3.6.2007 Muutto uuteen kotiin |
Viimein koitti kauan odotettu, ihana, mutta myös hieman surullinen päivä. Oli haikeaa jättää vanha koti, vanhemmat ja ystävät, niin kauas.. ikävä tulee olemaan kova. Samalla oli kuitenkin
ihana ottaa uusia askeleita. Muutto sujui mukavasti ja väsyttävästi, viimeiset isommat tavarat kotiin saadaan kesäkuun puolessavälissä.
| 28.5.2007 Upeita valokuvia Adasta |
Kauan odotettu hetki koitti, sain nimittäin sähköpostiini aivan upeita valokuvia Adasta. Kuvat ovat siis valokuvausreissultamme ja kuvaajan toimi taitava
Mia Mäkeläinen, joka pisti upeita kuvia tulemaan Canon EOS 20D:llä. Silmänruokaa on tulossa piakkoin galleriaan, kunhan ennätän.
Ada elementissään, vauhdissa.
kuva: Mia Mäkelä
| 19.5.2007 Valokuvausreissu |
Elämä on viime aikoina ollut enemmän tai vähemmän muuttoa ja jos ei sitä, niin ainakin pakkaamista. Treeneissä on oltu, mutta tämä muuttohässäkkä vie kieltämättä mehuja, oli siis ihana päästä taas hieman rentoutumaan.
Olimme Adan (Engwell's Suzy Quattro) kanssa heti aamusta koirakoulun järjestämässä valokuvauksessa, eli Turkuun saapui eräs naishenkilö, joka ottaa harrastuksekseen valokuvia hienolla digijärjestelmäkameralla ja pientä korvausta vastaan oli mahdollisuus saada koirasta ulkokuvia. Adaa juoksutettiin, istutettiin ja seisotettiin :D jäämme siis odottamaan kuvasatoa mielenkiinnolla.
| 15.5.2007 Ada mätsärin sininen, 8 parhan joukossa |
Tänään oli emäntä töissä L-SSK:n match showssa ja sää oli todella mukava, vaikka jokseenkin tuulinen. Kun olin autellut ilmoittautumisessa, päätinkin ottaa Adan myös kehään
ja niin neitikin pääsi vähän esiintymään. Ada oli hienosti sininen, esiintyikin ihan mukavasti (lukuun ottamatta meikäläisen omia säätöjä) ja vaikka sen suurempaa menestystä ei tullut, valitsi tuomari kuitenkin meidät 8 parhaan joukkoon ;)
Tänään voi sanoa, että todellakin on juhlan paikka. Tässä kuussa tapahtuu paljon ja voi sanoa myös, että karistin tänään pitkän stressin pois harteiltani.
Nimittäin sain tänään henkilöautokortin ja toivottavasti olisi kärry alla kesällä, jotta tämä monien vuosien kyytipiina päättyisi. Samalla meille aukeaisi Adan kanssa upeita harrastusmahdollisuuksia. Ensimmäinen muuttokuorma puolestaan lähti viime sunnuntaina, kohti uutta kotio ja vielä olisi jonkin verran pakattavaa. Työharjoittelu on sujunut loistavasti ja valmistumisen paikka on 31.5.
Siispä nokkakohti kesää :)
| 26.4.2007 Eläinlääkärireissu, Ada terve! |
Tänään oli Adan (Engwell's Suzy Quattro) eläinlääkärireissu PET-VET'ssä ja koko toimitus meni vallan hyvin.
Alunperin tarkoitus oli silmäpeilata Ada, sillä viimeinen silmäpeilaus on tehty Adalle 21.10.2003. Silmäpeilauksen tulos oli, että terveet silmät on Adalla :) ja todennäköisesti ei tule enää mitään, kun ovat nytkin terveet.
Samaan aikaan päätimme hoitaa myös Adan rokotuspuolen, koska rokotukset vanhenisivat kuitenkin jo ensikuussa. Myös rokottaminen sujui mallikkaasti, eikä Ada edes liikahtanut.
Eläinlääkäri tutki vielä Adan yleiskunnon ja kaikki on muuten kunnossa, paitsi, että pitäisi hieman saada tuohon painoon tolkkua. Ada ei varsinaisesti ole lihava, vaan sillä on sellainen pieni ylimääräinen kerros ja löysyyttä. Adan olisi tarkoitus ensikuussa vaihtaa 1st Choice Adult Less Active and Senior ruokaan, sama merkki kuin ennenkin, mutta vähemmän
aktiiviselle. Ada ei kuitenkaan elä pelkillä nappuloilla, vaan saa myös Yrjölänpuuroa, sydäntä, maksaa, lihaa, luita yms. joten on aina helpompi lisätä ruokaa jos laihtuu, kun vähentää.
Olemme myös treenailleet nyt aktiivisesti ja mölli-toko häämöttää ;)
| 11.4.2007 Huhtikuun kuulumisia |
Huhtikuu on alkanut meillä erittäin mukavasti, aluksi vietimme antoisan pääsiäisloman 5.-9.4 rentoutuen mieheni luona ja nyt pikkuhiljaa alamme käynnistä kevään tuleviin koitoksiin.
Itselläni alkoi juuri työharjoittelu kausi Mainostoimisto SST:ssä, jossa työharjoittelen 10.4-29.5. Näin ensimmäisen päivän jälkeen on ainakin ollut mukavaa ja SST omistaa ystävämme ess Akun emäntä. Muuten arki sujuu rutiinilla, käynnistelemme pakkauksia tulevaa muuttoa varten ja autokoulustakaan ei ole jäljellä kuin 2-3 kertaa :) Adan kanssa puolestaan treenaamme ja sähellämme eri tapahtumissa, sekä minä käyn pari kertaa viikossa säätämässä kouluttajan kentillä.
Uusimpina projekteina on tullut kahden kotisivujen päivittäminen, joista Suomen Spanieliliiton sivujen päivittämisen aloitin 8.4 ja Virtasalmen Viljatuote OY:n sivujen päivittämisen aloitan tässä kuussa. Muuten yritän pitää kotisivu rintamalla pientä taukoa, muutamaa lukuun ottamatta, koska tosiaan ensikuu on poikkeuksellinen ja elämänmuutosten takia todella kiireinen.
Adan sivut uudet sivut ovat nyt netissä olleet liki 10 päivää ja olemme saaneet mukavasti viestejä Vieraskirjaan, kiitos siitä. Sivuilla on myös tällä hetkellä 22.11.2004 alkaen käynyt vieraita yhteensä 16 181, joka on mielestäni huima luku. On mukavaa, että ihmisiä vierailee sivuillamme ja me toki vierailemme myös muiden sivuilla :) Tervetuloa jatkossakin.
Adan sivuihin vielä liittyen, sivuille on tulossa vielä muutoksia. Aavistuksen muutoksia ulkoasuun, lähinnä toimivuuteen ja kuviin.. en ole vielä aivan tyytyväinen, mutta en malttanut enää pitää julkaisemattomanakaan sivuja. Myös Galleria pitäisi saada loihdittua ja muuta materiaalia.
| 2.4.2007 Adan upouudet uudistuneet sivut avattu |
Tänään julkaistiin Adan (Engwell's Suzy Quattro) sivuille vihdoin ja viimein kauan odotettu uusi, tarkistettu, korjattu ja uusittu kotisivu. Toivottavasti tästä on iloa, nyt kun se viimein saatiin pitkän taivalluksen jälkeen esille.
Tosiaan Adan sivut ovat nyt kokeneet uudistuksen, jonka kanssa on pyritty selkeyteen, monipuolisuuteen ja siisteyteen. Väritmaailma on rauhallinen: ruskea, beigeä, viininpunainen, eli rauhallinen kokonaisuus, joka kuitenkin tuo mukavaa tunnelmaa, eikä katoa kokonaisuuteen. Sisältö on tuttu entinen, mutta tekstit on luettu läpi uudestaan, uusittu ja muokattu, sekä oikeinkirjoitus tarkastettu.
Sivuilla on vielä muutamia viimeistelyjä, joita tullaan tekemään lähipäivinä, kuten Galleria.
Tervetuloa sivuillemme nyt ja jatkossa!
| 1.4.2007 Dalmatialaisten Open Show Vahdolla |
Tänään oli pitkä, hullunhauska, mutta ihana päivä dalmatiankoirien Open Showssa Vahdolla. Olin paikalla ystäväni Marjan toimesta ja tietenkin taas työntekijänä :) Eli auttelemassa oltiin ja mukavaa olikin, on myös kiva joskus olla ihan turistina.
Olin myös kyseisessä näyttelyssä Junior-Handler ja Handler tuomarina, joka oli pitkästä aikaa todella mielenkiintoinen, kiinnostava ja mukava kokemus. Tässä on nyt mennyt hetki kun on päässyt moiseen, mutta todella mukavaa oli.
Kiitos vielä dallu väelle, Marjalle, Niinalle ja Kiiralle mukavasta päivästä :)
| 23.3.2007 Maaliskuun kuulumisia |
On aika kuulumisien, koska päivittelen lähinnä uusia tulevia sivuja, eikä inspiraatio riitä nyt ollenkaan näihin, pidän kuitenkin yllä näitä kuulumisia.
Mitään uutta ei juuri ole rintamalla, normaalia elämää :) Emännän autokoulu lähenee loppuaan, päättötyö melkein valmis, Ada nauttii elämästä ja treenailee.. kisakausikin lähenee kovasti ja se muutto. Muutaman pahvilaatikon olen jo saanut ja pitäisi ensikuun alussa alkaa jo kova pakkaaminen.
Sitten uutinen sivuja koskien, on aika viimein ilmoittaa, että järjetön sisältö remonttia ja kirjoitusvirheiden korjaus on saatu valmiiksi. Ulkoasu on melkein valmis, pientä hiontaa vaille.. joten se todellakin rupeaa olemaan ajankohtainen ;) Pian saan taas päivittää Adan sivuja aktiivisesti :)
| 26.2.2007 Helmikuun kuulumisia |
On aika kirjoitella helmikuun kuulumisia tänne, koska aika on sivujenteossa vierähtänyt niin tajuttoman nopeasti, että olen huomannut unohtaneeni näiden sivujen olemassaolon tyystin. Kuitenkin yritän pitää itseni nettimaailmassa tarkkailemalla silti tuttujen kuulumisia ja edelleen tehden uusia sivuja.. jotka ovat jopa edenneet hyvää vauhtia :)
Harrastuksiakin pikkuhiljaa pukkaa ja varsinkin TOKO puoleen olen saanut motivaatio erinäisin kilpailusuunnitelmin, koulutuksin, välinein ja kirjoin :)
Toinen vähemmän motivaatiokohottava tieto on se, että lopputyötä pukkaa ensikuussa opiskeluissa.. kauhulla odotan, mutta valmistumista odotan senkin edestä ;) niin ja tietysti autokoulu on edennyt siihen vaiheeseen, että puolet ajoista käymättä ja teoriaosuus käyty.
| 22.2.2007 Emännälle lisää vuosia |
Elikkä tänään emäntä juhlisti syntymäpäiviään, joka tänä vuonna on jopa jo 19. Niin hassulta kun se tuntuu, vastahan sitä kouluun mentiin ja nyt ollaan jo lopettelemassa ammattikoulua ja valmistuminen edessä. Lapsuutta haikaillen ja muistelleen, kuitenkin hymyssä suin otan tämänkin synttärin vastaan ja nokka kohta etiäpäin :)
| 11.2.2007 Koiranetsintä iltalenkki |
Sain myöhään illalla soiton noin klo. 22.00, että ystäväni 7kk vanha englanninspringerspanieli sijoitus narttu Sissel on kadonnut pelästymisen seurauksena, Luolavuoren alueella.
Pakkasin Adan ja sovimme, että soittanut ystävä tulisi hakemaan minut ja Adan koiranetsintä iltalenkille. Tapasimme muut etsijät ja koirat. Tunnin verran hortoilimme yksin ja yhdessä metsiä, polkuja ja tuttuja seutuja. Sisselistä oli saatu muutamia havaintoja, mutta viimeisestä oli jo 1,5 tuntia, onnemme oli, että pakkastakaan ei ollut paljoa, vain muutamia asteita, mutta pimeys tuotti jonkin verran ongelmia.
Ystäväni toinen koira Myy (Sisselin "isosisko") seurasi jälkiä nenäpaukkuen ja huolimatta aikeistamme mennä toiseen suuntaan, päätimmekin seurata Myytä. Jonkin matkaa käveltyämme hajaannuimme eräästä risteystä niin, että kuitenkin tapaisimme samassa kohtaa toisessa päässä. Kävelin ystäväni kanssa tietä pitkin ja aivan yhtäkkiä Myy pysähtyi tien reunaan aidan viereen ja me molemmat toljotimme aidan reunaa 2 sekuntia hölmistyneinä, tyyliin "mikä toi on?" *päässä raksutti* "Sissel!!!).
Sissel oli ollut jo 4 tuntia kadoksissa ja juossut hätääntyneenä ympäriinsä, joten varmasti rupesi jo väsymys ja kylmyys painamaan. Se oli painautunut kadun reunaan, aitaa vasten pusikkoon ja istui siinä hievahtamatta. Raukka ei ensin itsekkään tajunnut kuka siinä oli, mutta kiinniottamisen jälkeen riemu oli mitä suurin. Onneksi koira löytyi, joka oli pääasia :)
Ada viettää tänään nimipäivää, paljon onnea Ada ja Ada toivottaa myös kaikille kaimoille oikein hyvää nimipäivää.
| 27.1.2007 Ada Turun KV Top Dog Show'ssa |
Vietimme Adan kanssa antoisan päivän Turun KV Top Dog Show'ssa. Tällä kertaa ei tullut mitään maata mullistavia tuloksia, ei huono päivä, mutta ei ihmeellinenkään. Ada oli avoimessa luokassa, jossa oli vain 4 koiraa ja tuloksena AVO EH/4.
Tuomari selvästi etsi erityyppistä koiraa kuin Ada tai Adan tyyliset, eli Ada on suht kookas, vaikka tasapainoinen onkin ja musta-valkoinen. Tuomarin silmään eniten miellytti ensimmäisellä Suomen tuomaroinillaan aika pienet ja tiiviit springerit.
Arvostelussa tuli kehuja tutuista asioista, kulmaukset, pää yms. mutta tuomarin mielestä Ada kaipaisi enemmän lihasta, että löysän tuntuinen ja olisi halunnut Adan liikkuvan paremmin. Huomasin sen kyllä itsekin, että Ada tuntui tavanomaista löysemmältä, ei kuitenkaan pahasti ja varmasti talviliikunta tuo lihaksia takaisin. Ada liikkui kohtalaisesti, että tuo liikejuttu oli aika uusi juttu, ettei olla aiemmin arvosteluista siitä sanottu noin, mutta lattia oli kyllä aika liukas ja Ada ei ehkä päässyt niin hyvin vauhtiin mitä yleensä.
Näyttelyssä oli myös tuttuja ja mm. ROP ja VSP tittelit meni ystäville tänne Turkuun.. hyvä meidän oma tokotiimi, Mimmi (ROP) ja Ato (VSP) ;) Tapasimme näyttelyssä myös Adan siskon pennun Rockyn (Engwell's Xebec).
Muuten näyttelyssä oli mukava tunnelma ja käteen tarttui paikalta mm. metallinoutoesine, ohjatun-noudonkapulat ja muutama nami ja lelu, olinpa minä vielä sunnuntaina näyttelyssä 8 tuntia töissäkin. Onnittelut kaikille menestyineille!
| 21.1.2007 Tammikuun löpinöitä |
Saaden "ilokseni" ilmoittaa, että emme ole varma joudummeko ns. päivitystauolle, toivomme tietysti, että emme joudu. Mutta koneelle on sanonut itsensä irti, eikä sen paluusta ole tarkkaa tietoa. Saattaa mennä vain muutamia päiviä, ehkä useampi tai 1-2 viikkoa. Ilmoitamme kuitenkin tarkemmin joudummeko jäähylle :( sähköposti yhteydet yms. onnistuu kuitenkin, koska pääsen tietokoneelle koulussa päivittäin.
Niin ne kauniit vuodet vierivät ja tällä kertaa on aika todeta, että Adasta on tullut isotyttö, oikea lady. Nimittäin Ada alias Engwell's Suzy Quattro täyttää tänään 17.1.2007 kunniallisen aikuisen koiran iän, eli 5 vuotta.
Ada haluaa onnitella tietysti sisaruksiaan (Engwell's Stormy Weather "Wendy", Engwell's Super Trooper "Aku", Engwell's Sean Connory "Connory" ja Engwell's Scotch Delight "Totti"), missä lie olettekaan viettäkää onnellinen, pitkä ja mukava elämä.
Haluamme samalla kiittää kaikkia ystäviä, tuttavia, harrastuskavereita ja kaikki jotka ovat meidän matkalla tähän asti olleet. Tietysti myös iso kiitos kasvattajalle, joka tällaisen ihastuttavan ja korvaamattoman Adan on aikaan saanut ja tänne meille antanut.
| 8.1.2007 Muutosten vuosi lähtenyt käyntiin |
On ilo kirjoittaa tämän vuoden ensimmäistä kuulumista, sillä tätä vuotta on odotettu, kuin kuuta nousevaa. Tiedossa on nimittäin varsinainen muutosten vuosi, mutta ehdottomasti hyvässä mielessä.
Aivan aluksi informaatiota Adan sivuista, eli uusi ulkoasu on todella hyvässä mallissa, on kiireistä
kiinni miten nopeasti saan version nettiin. Toden näköisesti versio ilmestyy hieman "keskeneräisenä" eli
kuvagallerioihin suunnitellut muutokset eivät välttämättä näy ensimmäisessä versiossa, vaan korjailen ne sitten
julkaisun jälkeen myöhemmin. Kaikki tekstit on kuitenkin fiksattu ja tarkistettu oikeinkirjoitus. Mutta muutoksia
tulee varmasti lisää vielä julkaisun jälkeen. Tässä kuussa teemme myös kotisivuille koosteen viime vuoden saavutuksista :)
Loppuvuoden ja tämän vuoden aikana on myös Web Design sivuille julkaistu uusia tuotoksia. Kuten teimme Paulalle ja puudeleille uuden ulkoasun, sisällön hän kokosi itse. Naranja kennelin sivut julkaisimme
tänään ja niitä minä päivitän ainakin toistaiseksi. Lopuksi myös toimin tänä vuonna Lounais-Suomen Spanielikerhon kotisivujen ylläpitäjänä, joten puuhastelua riittää. Kotisivujen lisäksi jatkamme myös kerhomme Lurppa lehden tekoa :)
Sitten hieman niistä tulevan vuoden muutos suunnitelmista ja haaveista, joita sitten pyrin tietysti elämässäni tänä vuonna ja jatkossakin
toteuttamaan.
» Aloitin autokoulun 8.1.2007 ja tavoitteena on käydä se kevään aikana läpi tietysti
» Käymme Adan kanssa 2-4 toko-kisoissa vuoden aikana
» Rokotetaan ja silmäkuvataan Ada huhtikuussa.
» Minä valmistun ammattikoulusta ulkoasuntoteuttajaksi 31.5.2007
» Kesän aikana muutto Keski-Savoon (ajan kohta tarkkaan ei vielä tiedossa)
» Ajokortin ja muuton johdosta tutustumme uuden alueen koiratoimintaan aktiivisesti.
» Pyritään osallistumaan Toko SM kilpailuihin.
» Yritetään päästä agilityn pariin taas uudessa paikassa.
» Säästetään rahaa Canon EOS 400D kameraan, jos jonakin päivänä sen saisi.
» Jatketaan mahdollisen koirakaveri ehdokkaan tutkimista ja suunnittelemista ;)
» Jatkamme tokoilua kesällä ja syksyllä.
» Adan kotisivujen ylläpitoa jatketaan aktiivisesti.
» Uudistetaan ja kehitetään Adan kotisivuja.
|
Harrastuksia jatkamme Adan kanssa edelleen, aika tokopainoitteista näin keväällä, tosin 27.1.2007 käymme Turun Top Dog Show näyttelyssä piipahtamassa ja suunnitelmissa olisi myös mennä 9.7.2007 Kangasniemen KR näyttelyyn :) Mutta kaikkea kivaa on tiedossa tänä vuonna :) Treenimerkintöjä ja 2007 kalenterimerkinnät päivitämme lähiaikoina.
| 1.1.2007 Upea vuosi 2006 takanapäin |
Jälleen takana on yksi loistava vuosi, johon on mahtunut paljon ihanaa ja ikimuistoista asiaa. Totta kai jälleen täytyy kiittää kaikkia matkalla mukanaolleita :)
Vuodesta 2006 muistoihimme jäi mm:
» Adan sai uuden ulkoasun kesällä ja www.springeri.com osoitteen.
» Adan sivut tulivat toiseksi paras suomalainen koirien kotisivu kilpailussa.
» 2006-2007 Teknillinen ammatti-oppilaitos, Painoviestintä: ulkoasuntoteutus, viimeinen vuosi.
» 14.1.2006 Vivaldine's Pontus Pakkaspoika "Pontus" syntyi ja saapui meille meitä ihastuttamaan 28.2.2006.
» Pontus oli näyttelyssä 27.5.2006 tuloksena 74,5/100p.
» 7.2.2006 Vivaldine's Leodovald Jeremias "Onni" meni sateenkaarisillalle, kunniallisen 2,2 hamsterin ikävuoden vanhana.
» 8.9.2006 Asuttu uusissa rivitaloissa kaksivuotta
» 19.9.2006 Julkaistiin englanninspringerspanieli rotusivu.
» 24.10.2006 Sain virallisen Tottelevaisuuskoulutusohjaaja kortin
» 3.12.2006 Kihloissa onnellisesti kaksi vuotta
Engwell's Suzy Quattro "Ada"
» Toko
» AVO: 2/155,5p 1.sija, 3/113,5p ja 3/122 p
» 20.8.2006 Ystävyysottelun voitto joukkueena tokossa (TKY:tä ja Auran Nuuskuja vastaan)
» 17.9.2006 Varsinais-Suomen Kennelpiirin mestaruuskilpailu, joukkueena 10 sija.
» Näyttely
» KV näyttelyssä AVO ERI/4
» Match Show
» Sininen/1 aikuinen spanieli ja Punainen
|
| |